Timo Kohvakka Tutkimusmatkalla heimoni historiaan ja tulevaisuuteen

Vapaaehtoisia Ukrainaan

Katsellessani ajatusten tonavan, tuon mutaisen valtavirran hiljaista virtaamista, olen tehnyt havainnon. Keskimääräistä paremmin osuvan.

Ne ihmiset, jotka eivät ole koskaan olleet valmiit laittamaan likoon itseään pitääkseen kiinni itsenäisyydestään, sen paremmin omastaan kuin isänmaansakaan, ovat kaikkein kovimmin äänessä vaatimassa, että muiden pitäisi tehdä se heidän puolestaan. Nämä samat ihmiset.

Eräät henkilöt, Stubb keulakuvana, vannoivat vielä muutama vuosi sitten, ettei 2000-luvulla enää sodita, vaan asiat hoidetaan puhumalla. Itsenäisyydestä voidaan luopua ja puolustus voidaan ajaa alas, sillä meitä ei uhkaa mikään ja joka muuta puhuu on sotahullu jne...

Mutta nyt. Nämä samat henkilöt, jälleen Stubb keulakuvana, ovat ajamassa Suomea NATO:on.  Sotahullut olivat olleet oikeassa. Olemme jälleen 39-tilanteessa. Jaettavana on kokardeja ja kenttävöitä. Ei... olemme vielä huonommassa asemassa. Olemme luovuttaneet jo itsenäisyytemmekin. Nyt sanotaan ettei meillä ole vaihtoehtoja. Nyt on aivan pakko mennä NATO:on.

Se oli erittäin hyvä esimerkki valottamaan heidän sielunelämäänsä.

Alun alkaenkin ajatus itsensä likoon laittamisesta oli liian raaka näiden oman mukavuuden etsijöiden tunteille. He keksivät verukkeita, millä minimoida mahdollisuus joutua vastaamaan omasta itsenäisyydestään. He keksivät niitä itselleen ja äänestäjilleen. Hehän olivat kaikki samaa maata. Heille ajatus, jossa Suomen puolesta joutuisi kärsimään oli liian kova. He eivät halunneet sellaista Suomea. Tästä syystä he vaativat hyvinä päivinä itsenäisyydestä luopumista ja puolustuksen alasajamista. Heille suuri ja mahtava Eurostoliitto oli auvoinen onnela, jossa kaikki ovat ystäviä keskenään. He kuuntelivat puhetta itsenäisyydestä karvain mielin, koska sen puolesta olisi joutunut taistelemaan. He kokivat itsenäisyyden puolustajat uhkaksi, joka vaaransi heidän mukavan ja helpon elämänsä. Se oli vaarallinen ajatus maailman turvallisuudelle.

Mutta nyt. Nyt kun todellisuus on iskenyt vasten kasvoja ja mustat pilvet ovat ilmestyneet Eurostoliiton taivaalle, he eivät ole muuttuneet. Edelleenkään he eivät ole valmiit laittamaan itseään likoon. He ovat edelleenkin oman mukavuutensa etsijöitä. Mutta heidän puheensa ovat muuttuneet, kuten valheellisille perustuksille elämänsä rakentaneilla yleensäkin muuttuu. Nyt vastuu heidän elämästään on siirtynyt jollekin muulle. Niinpä heidän mielestään jonkun muun on puolustettava Suomea heidän puolestaan.

Keskimääräistä useammin nämä samat ihmiset, jotka vaativat liittymistä EU:hun. Nämä samat ihmiset, jotka vaativat Suomen puolustuksen alasajamista. Nämä samat ihmiset ovat vaatimassa liittymistä NATO:on.

Sitä on helppo huudella löhösohvilta ja odottaa että muut kantavat pullaa suuhun. Että jaksaa taas olla äänessä. Ja omaa ääntä on mukava kuunnella, mutta ei pidä kuvitella NATO-kansalaisten olevan yhtään sen enempää valmiita uhrautumaan Suomen puolesta. Voitte olla varmoja, että NATO-kansalaisten sympatiaa ja halua uhrautua Suomen puolesta on harhaisesti liioiteltu. He ovat aivan samanlaisia pullanmussuttajia ja löhösohvilta huutelijoita. "Ei... Suomi on kaukana... Ei kosketa meitä. Pidetään täällä huoli vain omista asioistamme." Kun aletaan osoitella konkreettisesti kuka lähtee, mielalat muuttuvat kuin taikaiskusta.

Kuvitellaampa että Kokoomuksen Stubb haluaisi ensi kuussa Suomen lähettävän reservistään miehiä puolustamaan "Ukrainan demokratiaa". Käytännössä Stubb tarkoittaisi sitä, että 50t sattumanvaraista suomalaista saisi palvelukseenastumismääräyksen ja matka Ukrainaan olisi edessä. Sinä tai joku sinun rakkaistasi lähtisi ehkä viimeiselle matkalle. Veikkaanpa että mielialat alkaisivat muuttua ja yhteisen puolustusliiton sädekehän hohto himmenisi kummasti. Näin vaaliien alla ajatus yhteisestä uhrautumisesta olisi poliittinen itsemurha tästä suunnasta tarkasteltuna. Kumma kyllä, sama ei pädekään toiseen suuntaan. Katsos, kun se oma napa on lähempänä. Joku muu, mutta en minä.

Terävöitetäänpä asiaa. Kuka teistä NATO-kannattajista on nyt valmis ottamaan vähän lomaa töistä tai mitä nyt sitten teettekään ja lähtemään puolustamaan Ukrainan oikeutta kuulua länteen? Juuri nyt. Huomenna voi olla myöhäistä. Tilanne on päällä. Käsiä pystyyn!

Kertokaapa sen jälkeen kuinka monta vapaaehtoista on kasassa reput pakattuina valmiina lähtöön. Sitten voidaan tehdä arvioita, millä tasolla tahtotila yhteispuolustukseen on ja mitä sen pohjalle voidaan konkreettisesti rakentaa.

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

4Suosittele

4 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (43 kommenttia)

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Nyt meni kirjoitus niin pieleen ja ohi maalin kuin olla voi.

Eivät EU:n kannattajat Suomessa sen enempää ole omaa puolustusvoimaa alasajamassa kuin muutkaan.

NATO:n antama (lisä)turva on aivan tarpeellinen eikä ainakaan turvallisuutta heikentävä tekijä.

NATO ei kokoa "vapaaehtoisia" eikä myöskään pakota ketään minnekään lähtemään. Se perustuu enimmiltään ammattisotilaisiin ja moderniin kalustoon.

NATO-maiden "pullamössöporukalla" ei ole mitään sanomista NATO:n peruskirjan sopimusta vastaan. Se on ja pitää.

Tämä oli hyvä esimerkki siitä, millaisille valheellisille pohjille NATO-vastaisuus tai NATO-fobia Suomessa perustuu.

Käyttäjän TimoKohvakka kuva
Timo Kohvakka

Väitänpä edelleen, että keskimäärin samat ihmiset, jotka kannattivat aikanaan EU:ta, samat ihmiset pitivät itsenäisyyden ja oman puolustuskyvyn puolestapuhujia sotahulluina.

Se sama yksityistä ihmistä koskeva sääntö koskee myös kokonaisia valtioita. Jos en muista väärin, olet aiemmin mainostanut, että NATO:n operaatioihin ulkomailla Suomen ei ole pakko osallistua. Samalla tapaa ajattelevat muutkin. "Ei kosketa meitä, joten ei ole pakko osallistua."

Tälläisen turvan varaan en laskisi mitään tosipaikan tullen. Jos muut katsovat hyödykseen puolustaa Suomea, he puolustavat joka tapauksessa.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Väitän, että asia ei ole näin. Asevelvollisuudesta luopumista peräänkuuluttavat ovat sekalainen seurakunta ääriliberaaleja, vihreitä, feministejä, sovinisteja, kommunisteja, kristillisiä j.n.e. Korrelaatiota EU-mielisyyden kanssa en usko löytyvän.

NATO:n voima koostuu pitkälti ammattiarmeijasta, kuten jo aiempana mainitsin. Sen selkärankana ovat USA:n huippumodernit aseteknologiat. Eivät niinkään jäsenmaista koottavat maajoukot. Sellaisena se olisi tervetullut lisä Suomen puolustusvoimille tarvittaessa.

Ei ole olemassa yhtäkään esimerkkiä, että NATO ei olisi pitänyt kiinni sopimuksen sisällöstä. Sen sijaan se on osallistunut toimiin Afganistanissa ja esimerkiksi Kosovossa, jossa sen rooli oli avainasemassa Serbian kukistamisessa. Ja samaa pullamössöä NATO-maiden asukkaat silloinkin olivat, asiat eivät "heitä koskeneet".

Käyttäjän TimoKohvakka kuva
Timo Kohvakka Vastaus kommenttiin #7

Nyt kun otit puheeksi USA:n merkityksen NATO:n selkärankana, niin puhutaan samalla NATO:n merkityksestä USA:n etujen ajana. Kuten sanoin, jos muille on hyötyä puolustaa jotain, he tekevät sen riippumatta oletko NATO:ssa vai et.

Vaikkapa siellä Afganistanissa.

Käyttäjän tomiketola kuva
Tomi Ketola Vastaus kommenttiin #10

Yhdysvaltojen ja muiden länsimaiden edut ovat lähes poikkeuksetta yhteiset.
Kun Yhdysvalloilla menee hyvin, heijastuu se myös muiden länsimaiden hyvinvointiin. Myös meidän.

Naton (ja EU:n) vastustajien perinteinen argumentti on esittää meidän etumme poikkeuksetta eriäväksi muiden länsimaiden ja sen arvojen kanssa. Ikäänkuin meidän etumme ja mielipiteemme määräytyisi automaattisesti vastakkaiseksi muiden länsimaiden kanssa.

Käyttäjän TimoKohvakka kuva
Timo Kohvakka Vastaus kommenttiin #35

Kuule, se on niin että jokainen pelaa omaan pussiinsa. Se on sitä elämän ja ihmisluonnon raadollisuutta. Auvoista Eurostoliittoa ei ole. Eikä ihminen ole muuttunut, vaikka sellaista on tässä vuosien varrella toitoteltu.

Mutta on sinulla joku haju asiasta. Usein kannattaa antaa muidenkin hyötyä, mutta, sen jälkeen pelataan itselle vain mahdollisimman hyvää suhteellista asemaa. Ja siinä pelissä pieniä viedään.

Käyttäjän tomiketola kuva
Tomi Ketola Vastaus kommenttiin #37

Senpä takia maailmassa erilaiset valtiot ja järjestöt sopivat yhteistyön säännöistä ja kustannuksista. Niin myös Nato. Se ei ole yksittäisen jäsenmaan vietävissä.

Jos ei yhteistyö miellytä, jäädään ulkopuolelle. Jos ollaan sitä mieltä että kaikki vastaavat tai suuremmat hyödyt voidaan ilman yhteistyötäkin itsenäisesti saavuttaa.

Jukka Laine

USA ja EU ovat käynnistäneet kriisin Ukrainassa. Maa on hajonnut ja taloudellisessa kriisissä keskellä sotaa. Ukraina tarvitsee nopeasti yli 10 miljardia avustusta ja taistelut Kiovassa vallankaapanneita vastaan on kiristymässä. Neuvotteluiden aika on ohitse. Mitä tekee USA ja EU nyt?

Käyttäjän ManuKorkman kuva
Manu Korkman

Kiovassa on vaaleilla valitut ihmiset vallassa. Miten on Itä-Ukrainassa?

Käyttäjän kyy kuva
Mark Andersson

Kiovassa vaaleilla valitut ihmiset syöstiin vallasta EU:n ja USAn myötävaikutuksella, jotta saataisiin aikaan sellainen äänestystulos, jossa eivät "vastahankaiset" enää pääsisi kuuluville, kuten aiemmin. Ja niin tapahtuikin.

Mielestäni tuo on aivan yhtä uskottavaa demokratiaa kuin vaikkapa Krimin äänestys Venäjään liittymiseksi.

Minkä ihmeen takia meidän pitää olla jommallakummalla puolella, kun kumpikin puliveivailee minkä kerkiää? Vain siksikö että Suomen valtamedia ja hallitus EUn käskystä sanovat niin?

Olisiko paikka katsoa peiliin?

Käyttäjän MarkkuPerttula kuva
Markku Perttula

Oli aika hyvä pätkä Fahrenhei 911 dokumenttielokuvassa v.2004, kun Michael Moore haastatteli kongressidustajia kysyen haluaisivatko he(kongressiedustajat) lähettää omia poikiaan Irakiin?

Poliitikot katselivat Moorea kuin hullua katsellaan ja heillä tuli kiire poistua paikalta.

Äänessä ovat aina ne, joilla on vähiten halua osallistua henkilökohtaisesti.
Timo, olet oikeassa.

Käyttäjän TimoKohvakka kuva
Timo Kohvakka

Kun ei kosketa itseä on helppo huudella. Ei ole varmaan Kuikkakaan matkalippuja tilailemassa.

Käyttäjän kosonenjuhapekka kuva
Juha-Pekka Kosonen

Kyllä jämpti on niin, että Viking Linella menisi lipunmyynti jumiin, kun suomalaiset rynnistäisivät ostamaan laivalippuja Ruotsiin ulkomaankomennuksen sijasta. Onneksi ylimääräisiä kertausharjoituksia ei ole tarvinnut järjestää.

Veikkaan, että NATO-operaatioon löytyisi vapaaehtoisia vain, jos sieltä saisi tuoda verovapaan auton ja saisi verotonta päivärahaa vähintään 85 euroa/vrk. Toki poikkeus vahvistaa säännön ja eiköhän Ukrainassa ole tälläkin hetkellä joku(nen) Suomen passin omaava jommalla kummalla puolen rintamalinjaa, koska maailmalla ei ole ollut sotaa ilman suomalaisia vapaaehtoisia. Heitä on löytynyt kautta aikain Espanjan sisällissodasta Vietnamin kautta aina Bosniaan saakka.

Talvisodassa rintamalla oli jopa kansanedustajia. Paavo Susitaival oli yksi kolmesta talvisotaan lähteneestä kansanedustajasta, muut kaksi olivat Väinö Havas ja Heikki Niskanen. Loput taisivat suunnistaa Kauhajoelle.

Kenraali Ruben Laguksen poika haavoittui jatkosodassa. Urho Kekkosen veli Jussi Kekkonen menetti näkönsä talvisodan rintamilla.

Eli kyllä ennen vanhaan uhrauksia tekivät kaikki.

Ehkä nykyisin on parempi, että poliittisin ansioin ylennyksensä saaneet pysyttelevätkin mahdollisimman kaukana etulinjasta. Silloin saattaa mosurillakin säilyä henki.

Käyttäjän perttikostiainen1 kuva
Pertti Kostiainen Vastaus kommenttiin #8
Käyttäjän TimoKohvakka kuva
Timo Kohvakka Vastaus kommenttiin #11

Se on totta ja kyllä vapaaehtoisia oli muualtakin jonkin verran. Mutta puolustusta ei sen varaan voi rakentaa.

Käyttäjän MarkkuPerttula kuva
Markku Perttula

Köyhät Jenkit kuolivat Irkissakin ja rikkaat pojat välttivät etulinjan.

Käyttäjän jperttula kuva
Juhani Perttu

"Äänessä ovat aina ne, joilla on vähiten halua osallistua henkilökohtaisesti." Tämä pitää valitettavan hyvin paikkansa.

Käyttäjän TimoKohvakka kuva
Timo Kohvakka

Vielä ei ole ketään ilmoittautunut. Olis vähä kiire nyt. Tätä vauhtia koko päivänä ei löydetä yhtään vapaaehtoista. Saa nähdä peruuntuuko koko keikka.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Niin, Ukrainallekin olisi nyt eduksi, jos se olisi aikoinaan liittynyt NATO:on. Ei se ainakaan tilannetta olisi huonontanut nykyistä ajatellen. Sehän on se NATO:on liittyminen monien mielestä se viimeinen pisara, joka herättää pedon vaistot idän karhussa. Vaan heräävät nuo näköjään ilmankin. Yhdessäkään NATO-maassa ei Venäjä asevoimillaan huseeraa.

Käyttäjän TimoKohvakka kuva
Timo Kohvakka

No mikäs NATO:a estää nyt tulemasta väliin? Onhan se ennenkin onnistunut. NATO:n pyykkejähän tuolla Ukrainassa pestään. Ei mennyt kaikki aivan putkeen, kuten Georgiassakaan.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka Vastaus kommenttiin #15

Sen paremmin Ukrainassa kuin Georgiassakaan ei ole koskaan ollut NATO:n joukkoja, joten ei siellä NATO:n pyykkiä pestä, vaan nautitaan yksipuolisesta Venäjän aggression kohteena olemisesta.

Voihan NATO jossain vaiheessa katsoa tarpeelliseksi Ukrainan hallituksen pyynnöstä apua antaakin, mutta toistaiseksi se on pitäytynyt roolissaan omien jäsenmaidensa turvaamiseksi. Kosovossa tapahtui sen verran selkeä kansanmurha, että jonkun oli pakko puuttua asiaan, jos humanitäärisiä arvoja kunnioittaa.

Tässä vaiheessa on heitetty ilmaan ajatus ETYJ:n rauhanturvajoukkojen lähettämisestä Ukrainaan. On kuitenkin mahdollista, että Venäjä pyrkii liittämään koko "Novorossijan" Krimin tavoin itseensä hyvissä ajoin ennen kuin ulkopuoliset rauhanturvatoimet voidaan aloittaa.

Käyttäjän TimoKohvakka kuva
Timo Kohvakka Vastaus kommenttiin #18

Eipä vissiin ole NATO:lla sormiaan pelissä Ukrainassa. USA:kin on varmaan ollut ihan muissa puuhissa viime ajta. Omia intressejä ei tietenkään ole... No, propagandalla on uhreja molemmin puolin rintamalinjoja.

Mutta takaisin ketjun aiheeseen. Tässä blogissa testataan vapaaehtoisuuden ja löhösohvilta huutelun suhdetta. Joko reppu pakattu ja liput tilattu?

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka Vastaus kommenttiin #21

En ole ilmoittautunut vapaaehtoiseksi enkä ole löhösohvaltakaan huudellut muiden vapaaehtoisten perään, joten tuo kysymyksesi ei kuulu minulle. Oletko itse pakannut reppusi?

Käyttäjän TimoKohvakka kuva
Timo Kohvakka Vastaus kommenttiin #22

Mä näkisin että sä oot nyt asian ytimessä. Pidä tosta vaan kiinni.

Sinä ja minä. Me olemme pullanmussuttajia.

A. Me taistelemme vasta sitten, kun on pakko.
B. Kun se tapahtuu jossain muualla, ei ole pakko.

Meistä kumpikin pakkaa reppunsa vasta sitten, kun on pakko. Voimme luottaa, että pakon edessä tapahtuu. Ja kun asia koskettaa itseään on pakko.

Meistä kumpikaan ei lähde vapaaehtoisena parantamaan maailmaa. Vapaaehtoisuuden varaan emme voi laskea mitään.

Toimintalinja näistä kahdesta on valittava. Jokaisen on kannettava itse vastuunsa omasta elämästään. Vastuun ulkoistaminen muille johtaa tuhoon.

Käyttäjän Merimies kuva
jaakko palola

NATO on "öljyn hankinta yhtiö".

Käyttäjän Luntatupaan kuva
Pertti Väänänen

Utissa on erikoisjääkärikommpania, joka koostuu pelkistä ammattisotilaista. Ovat odotelleet jo monta vuotta käskyä tositoimiin.

Käyttäjän TimoKohvakka kuva
Timo Kohvakka

Ukraina antaa kansallisuuden (jos oikein muistan), kun käy ilmoittautumassa rintamalle. Tositoimiin pääsee jo tänään. :)

Mutta asialliselle linjalle palatakseni, minulle ei nyt hahmotu miten tämä liittyy blogin aiheeseen.

Käyttäjän Luntatupaan kuva
Pertti Väänänen

Kyllä tämä liittyy aiheeseen.

Naton jäsenet lähettävät yksinomaan ammattisotilaita ja vapaaehtoisia reserviläisiä sotimaan ulkomaille. Ranskakin luopui asevelvollisuudesta siksi, etä asevelvollisia ei voi lähettää ulkomaille niin helposti, kuin ammattisotilaita. Joten huolesi on turha.

Käyttäjän jperttula kuva
Juhani Perttu

Eikö ne ole päässeet jo Afganistanissa hommiin ?

Käyttäjän Luntatupaan kuva
Pertti Väänänen

Kai ne siellä kävivät joidenkin vaalien aikana!

Käyttäjän tomiketola kuva
Tomi Ketola

Tuskinpa tullaan Naton operaatiota näkemään Ukrainassa. YK ei siihen mandaattia anna eikä jäsenmaista löydy sellaista konsensusta joka sellaisen mission hyväksyisi. Yksikin jäsenmaa voi halutessaan kaataa koko hankkeen.

Sensijaan yksittäiset naton jäsenvaltiot varmaan tulevat jatkossa tukemaan Ukrainaa myös aseavulla ja humanitääristä avustusta lisäämällä. Sillä ei kuitenkaan ole mitään tekemistä Naton kanssa. Jäsenyys sotilasliitossa ei myöskään ole edellytys sellaisen avun antamiselle.

Myös Suomi voi halutessaan osallistua aktiivisemmin Ukrainan tukemiseen. Sellainen voisi toteutua esim ETYJ:n valtuuttaman rauhanturva- tai kriisinhallintamission mahdollistuessa.

Käyttäjän JouniHalonen kuva
Jouni Halonen

Onhan sillä sen verran tekemistä NATOn kanssa, että sen suojista on helppo käydä kurittamassa "oman kansallisen edun" nimissä NATOon kuulumattomia. Ei tarvitse pelätä vastatoimia, korkeintaan joitakin vähäisiä "terroritoimia" on odotettavissa.

Jari Rauhala

Erinomainen selkeytys.
Samat aatokset ovat tulleet mieleen niiden siviilien ja sotilaiden kohdalla, jotka ovat eniten ja jyrkimmin äänessä median kautta. Esimerkkinä eräs "upseeri", joka tosin englanniksi, ehkä ujouttaan,, jakoi twitterissä että Suomen leijona repii silmät Venäjän kotkalta. Nuo olisivat demokratiassa lööppi-juttuja. Voisi kansa hieman arvioida missä mentaalinen maailmnankuva "maanpuolustajilla" menee. Ennenkuin joutuu vastaamaan näiden puheista. Eiköhän noilla ole pommisuojapaikat valmiina ja sitä paremmat mitä ylemmäs hierarkiassa mennään tai sitten sisäpiiritiedon kautta "ulkomaankomennus" tilauksessa.

Mutta hyvin kiteytetty. Miksi muut maat olisivat sen valmiimpia nousemaan löhösohviltaan odotaessaan muiden kantavan pullaa suuhun. Paitsi tietenkin äänessä olijoiden retoriikassa, jotta kannatus sotilasliittoon nousisi.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Kuten jo edellä totesin NATO:n ajatuksena ei olekaan kiskoa ketään löhösohvaltaan, vaan se perustaa operaationsa ammattilaisiin ja moderniin aseteknologiaan, eritoten ilmavoimien kohdalla. Sellainen olisi hyvä lisä Suomenkin omille puolustusvoimille.

Ja jos joku perusteettomasti ja änkyrämäisesti pitäytyy uskossaan, ettei sieltä mitään apua saataisi, niin eipä se tilannettamme huonommaksikaan muuttaisi kuin NATO-jäsenyyden ulkopuolella oleminen.

Käyttäjän TimoKohvakka kuva
Timo Kohvakka

Ammattisotilaat ja modernit teknologiat maksavat. Joku aivan varmasti pohtii, se joka laskun maksaa, että hei hetkinen, mitäs minä hyödyn? Tämä on bisnestä, ei hyväntekeväisyyttä.

Kyse on edelleenkin siitä, onko tuolle taholle hyötyä vai ei. Jos Suomi on edullisempi jättää avoimeksi perääntymistä varten. Se kyllä tehdään. Älä huoli.

Vai ei muuttaisi huonommaksi? On lyhytnäköistä luopua omasta päätäntävallasta ja laskea sen varaan, että me olemme jollekin niin arvokas, että puolustaminen kannattaa. Sitä ei voi etukäteen ennustaa.

Jari Rauhala

Näinhän nato-myönteinen media asian tuo esiin. Sivuun jätetään oikeastaan kokonaan se, miten 20-vuoden aikana on armeijaa supistettu ja teknologiaa hankittu nimenomaan sopivinan nato-maiden armeijojen kanssa. Ihan kuin oman maan puolustaminen, jos se edes sitä on, on jätetty sotilasliiton harteille "tulevaisuudessa". Itsenäisestä ja konkreettisesti vahvasta puolustuksesta on oltu lähes äänettömiä. Mutta natosta ja modernista teknologiasta on puhuttu väsymiseen asti. Kenraali Hägglundin kommentit aiheesta on jätetty kokolailla sivuun, koska ne eivät olisi edutaneet blogistin kirjoittamaa "muut puolustaa meitä" agendaa.

Mutta voi olla, miten seuraavassa linkissä on tosiasioita, että armeijaamme on valittu ja valikoitu upseereita, jotka eivät siellä olisi ilman naton suoja-optiota. Sen lisäksi he ovat päässeet vaikuttamaan asioihin ohi kansan?

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2015012219061736_u...

Käyttäjän TimoKohvakka kuva
Timo Kohvakka Vastaus kommenttiin #32

Olet blogin ytimessä. Kun vastuu on ulkoistettu muille, myös päätäntävalta jää pois ja NATO hoitaa asiansa niin, että koko toiminta on NATO:n varassa. H-hetken tullen ei ole enää edes teoreettisia mahdollisuuksia päättää puolustetaanko Suomea. Siitä päättää NATO omien intressiensä mukaan. Ei Suomen.

Jos pitää tiukasti kiinni itsenäisyydestään, myös päätäntävalta säilyy itsellä.

Käyttäjän jounisnellman kuva
Jouni Snellman Vastaus kommenttiin #33

Sinäkö siitä päätät, puolustetaanko Suomea vai ei? Vaikea uskoa.

Minä toivon löhösohvaltani, että Nato puolustaisi Ukrainaa ja tarvittaessa myös Suomea. Viimeistään Mariupolin jälkeen pitäisi olla selvää, ettei tämä mene pois haihattelemalla. Minua viisikymppistä ei rintamille huolita, hoitakoon jenkit homman jollain konstilla.

Käyttäjän TimoKohvakka kuva
Timo Kohvakka Vastaus kommenttiin #34

Vaikea se onkin uskoa. En usko siihen itsekään.

Käyttäjän jounisnellman kuva
Jouni Snellman

Ei missään mitään vapaaehtoisia tarvita. Venäjä haluaa vain rauhaa:

http://yle.fi/uutiset/kerry_ja_lavrov_keskusteliva...

Käyttäjän TimoKohvakka kuva
Timo Kohvakka

Minun laskelmieni mukaan yhteinen palontorjunta on nyt vakavassa kriisissä. Tämä kaista ei vedä. Mikäli laskin oikein ilmoittautuneita on tasan nolla.

Intressit selvästi puuttuvat. Ei ole mitään, mikä pakottaisi ylös löhösohvien mukavuusalueelta. Pitäisi olla jotain porkkanaa. Saataisiin edes yksi palontorjuja. Enemmän porkkanoita... enemmän palontorjujia.

Se olisi kyllä eri juttu, jos olisi oma talo tulessa. Se kyllä motivoisi. Pullanmussuttaja suorastaan ponkaisisi sohvaltaan toimeen ja tohinaan. Pelastaisi ainakin itsensä, jos ei muuta.

Käyttäjän tomiketola kuva
Tomi Ketola

Uskoisinpa sieltä löytyvän muutamiakin entisiä legioonalaisia vaikka näillä ei olekaan tapana paistatella julkisuudessa. Niin Ukrainasta kuin vähän jokaisesta maailmalla meneillään olevasta kriisistä.

Vapaaehtoisuus ei oikein innosta suomalaisia toimimaan. Siksipä talvisotaankin piti antaa palvelukseenastumismääräys jossa ei vapaaehtoisuuksia kyselty.
Kansainvälisiin operaatioihin puolustusvoimamme lähettää pitkän ja perusteellisen sotilaskoulutuksen omaavia vapaaehtoisia ammattimiehiä ja -naisia. Näin siis riippumatta siitä olemmeko sotilasliiton jäseniä vai ei.

Toimituksen poiminnat