Trumpin haukat

Arvioin ennen Trumpin vaalivoittoa, että voittaessaan vaalit Trump joutuu vaikeuksiin syvän valtion kanssa. Mahdollisia skenaarioita Trumpin epäonnistumisesta presidenttinä minulla oli kaksi: Hänet syrjäytetään pikavoittona nopeasti yleisen mielipiteen voimalla tai myöhemmin Yhdysvaltojen joutuessa vaikeuksiin tehdään Trumpista varoittava esimerkki globalisaation vastustamisen ja kansallismielisyyden vaaroista.

Siinä vaiheessa oli, ja on edelleenkin, vaikea arvioida kummanko skenaarion puolelle tapahtumat tulisivat painottumaan. Tästä syystä kirjoitin arvioni niin väljäksi, että siitä voidaan tulkita kumpikin skenaario.

Ja kyllä, paljon puhetta ja porua on ollut, mutta laihoiksi vastarinnan villat ovat jääneet. Olen jopa hieman yllättynyt. Venäjä-tutkinnassa näkyy epätoivo, joten 200 taalan Facebook-kampanjakin löydettiin syylliseksi Clintonin tappioon ja hänen kannattajiensa mellakointiin. Kohut Trumpin henkilökohtaisen elämän puolelta ovat valuneet kuin vesi hanhen selästä. Trumpin käsivarret ovat kestäneet ja vastaan haraavien sormien ote ranteessa on ollut kuin teflonin liukastama. Ote ei vain pidä. Pikavoiton tavoittelu on vaihtunut väsytyskamppailuun jossa tiputellaan tasaisen tappavasti kuin kiinalaisessa vesikidutuksessa pisara kerrallaan Trumpin otsalohkoon negaa ja toivotaan sen viimein murtavan miehen muurit.

Pitkässä juoksussa Trump joutuu viimein ahtaalle, mutta näyttämö voi vaihtua sillä välin pääsaliin. Vaaka on kallistumassa pidempään skenaarioon.

Rex Tillerson ei lampaana sopinut susien joukkoon, joten Trumpin "America First" -politiikka on saanut puolustajan Mike Pompeosta, kovan politiikan valioliigasta CIA:sta. "53-vuotias Pompeo tunnetaan tiukasta linjastaan esimerkiksi Iranin suhteen, ja hän on pyrkinyt kasvattamaan CIA:n toimintaa ja vaikutusvaltaa ulkomailla. – Menestyäkseen CIA:n tulee olla aggressiivinen, ilkeä, anteeksiantamaton, säälimätön, Pompeo on todennut." (Iltasanomat)

Tämä Yhdysvaltojen otteen kiristäminen ei ole tyhjää puhetta. Tämä on Trumpin linja. Tämä on CIA:n linja. Tämä on Yhdysvaltojen linja. Sitä kautta Natonkin. Valkoisessa Talossa ja CIA:ssa on sama näkemys politiikan linjauksista. Tästä voi tulla järkiavioliitto. CIA on avainpelaaja, strategioiden sydän ja komentokeskus Yhdysvaltojen ja miksei Trumpinkin selviytymistaistelussa.

Mike Pompeon siirtyessä ulkoministeriksi aukeaa CIA:ssa johtajan paikka hakuun. Uudeksi johtajaksi ehdolla oleva entinen salainen agentti Gina Haspel täyttää varmasti Pompeon pätevyysvaatimukset. "Haspel "onnitteli" välillä tajuttomaksi mennyttä, eritteidensä seassa "ruumisarkun kokoisessa" laatikossa pidettyä miestä "hyvästä näyttelemisestä" – Hyvää työtä! Tykkään siitä, miten kuolaat. Se lisää realismia. Melkein itsekin uskoin sen. Näinkö mielestäsi aikuinen mies käyttäytyy?" (Iltasanomat)

Trump tulee muodostamaan kovan ja häikäilemättömän joukon ympärilleen ajamaan Yhdysvaltojen etua. "Poika, ole tappaja." Tätä isänsä antamaa muistoa Trump on halunnut vaalia kuin kalleinta perintöä. Kuolleenkin isän hyväksyntä on ansaittava. Presidenttinä Trump on kuin luotu tienviitaksi Amerikan kohtalon hetkeen. Hetkeen jolloin hyökkäys on paras… Tai ehkä ainoa puolustuskeino.

CIA:n astuessa kehään muiden kovanaamojen ohella tätä politiikan kehitystä eivät taida viherpiipertäjien ja maailmanhalaajien kynnet kyetä pidättelemään. Enää ei saata auttaa vasemmistoradikaalien tunnekuohuiset katumellakat eikä valtamedioiden voimattomat mielensäpahoittajat. Ei… He lentävät auttamattomasti katsomoon. CIA on sellainen pelikaveri.

Viime värväyksiä Trumpin tiimiin turvallisuusneuvonantajaksi on John Bolton, jonka kestoratkaisu ongelmiin näyttää olevan suora hyökkäys. Sekin linjassa suuren kuvan kanssa. Washingtonin poliittinen korrektius on vaihtumassa primitiivisiin selviytymysmetodeihin. Ja tämä on ehdottomasti hyvä asia Suomen kannalta.

Nyt peli on selkeää Yhdysvaltojen linjan osalta. Ei side silmillä harhailua kohti onnettomuutta. Yhdysvaltojen agenda on nyt kaikkien luettavissa. Obama ja Clinton olisivat olleet diplomaattisempia ja Suomelle olisi käynyt pahan päivän koittaessa kuten edellisissä sodissa Englannin ja Ranskan luovuttaessa Suomen pöytäliinan suojissa Neuvostoliitolle saadakseen siitä kumppanin Saksaa vastaan.

Sillä jo vuodesta 2007 on ollut nähtävissä, että talouden vajotessa Yhdysvaltojen alta sen on ryhdyttävä aggressiivisiin ja itsekkäisiin toimiin valta-asemansa säilyttämiseksi. Se tie oli Yhdysvaltojen tie presidentistä riippumatta. Trumpin osa on olla vain statisti tässä näytelmässä ja lopulta kulissien sulkeutuessa jäädä syntipukiksi. Eivät äänestäjät olisi voineet hyväksyä sopeutumista alhaisempaan elintasoon ja luopumista maailmanvallasta. Ja siitä hetkestä lähtien sotilaallinen voimankoitto idän ja lännen välillä on ollut vain ajan kysymys.

Tuleva tiedetään. Yhdysvaltojen linja tiedetään. Arvioni Trumpin linjauksista on käymässä toteen. "Ja säilyttääkseen asemansa suurten voimien puristuksessa hän turvautuu edeltäjiensä lailla likaisiin keinoihin: valheisiin, kiristykseen, lahjontaan, asemiehiin ja parittajiin." (Kaikki kuninkaan miehet 24.7.2016) Yhdysvallat on putoava puukko ja Trump on valmis CIA:n tuella käyttämään kaikki keinot ettei häntä tulla leimaamaan syylliseksi Yhdysvaltojen vastoinkäymisiin.

Ei… sitä hän ei pysty välttämään. Mutta Yhdysvaltojen linjan tietäen meidän on nyt helpompi varautua tulevaan.

TimoKohvakka

Keskustelua näkymistä maailmalla ja Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikasta. Näkemyksiä suurvaltapolitiikan ja tiedustelun todellisuudesta.

Euroopan ja Lähi-Idän pronssi- ja rautakautisen mytologisen maailmankuvan ja symboliikan asiantuntija. Sukututkimukseni:
Kohvakan nimen ja suvun alkuperä

http://tkohvakka.blogspot.fi
timo.kohvakka@suomi24.fi

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu