Timo Kohvakka Tutkimusmatkalla heimoni historiaan ja tulevaisuuteen

Jättiläinen

Jo Neuvostoliitossa eli unelma olla osa jotain suurta kansainvälistä solidaarista yhteisöä. Unelma suuresta patsaasta hajosi heikkouteensa aikojen saatossa  ja maailmanmyrskyt riepottelivat sen palaset erilleen. Kehityksen kulku on vääjäämätön, mutta se unelma kuitenkin elää sitkeästi ja sen Kansainvälisen sävelet soivat meidänkin kuninkaidemme sydämissä.

"Sinä näit, kuningas, katso, oli iso kuvapatsas. Se kuvapatsas oli suuri, ja sen kirkkaus oli ylenpalttinen. Se seisoi sinun edessäsi, ja se oli hirvittävä nähdä. Kuvan pää oli parasta kultaa, sen rinta ja käsivarret hopeata, sen vatsa ja lanteet vaskea. Sen sääret olivat rautaa, sen jalat osaksi rautaa, osaksi savea."

Kuten juuri ennen savijalkaisen Neuvostoliiton hajoamistakin, meillekin on vakuutettu erehtymättömällä varmuudella ja korkeimmalla auktoriteetillä, ettei maailmamme muurit voi romahtaa. Niiden hajottaminen tuhoaisi samalla velkasuunnitelmatalouden mannerlaatat altamme. Jäisimme yksin pimeyteen ilman isää ja äitiä. Tätä on meille teroitettu teroittamasta päästyäänkin.

Mutta tavallaan on totta, että tulisimme kaipaamaan takaisin entiseen. Tästä kaipauksesta lähihistoriassamme on vertailukelpoinen esimerkkikin: Heti DDR:n romahdettua monet vapauteen päässeet tahtoivat DDR:n takaisin. Ja tämä on fakta.

Ylenmääräinen teroittaminen ei palkinnut silloinkaan terävävinä teksteinä. Ainoastaan lyhentyneinä kyninä. Kun kulissit romahtivat, myös DDR:n suunnitelmatalousjärjestelmä romahti ja monet jäivät varman niukkuuden tarjonneista suojatyöpaikoistaan tyhjän päälle. Se vähäinenkin toimeentulo katosi.

Tämä tilanne oli kuitenkin hetkellistä. Tuskin kukaan uskoo enää jälkeenpäin, että DDR olisi nykyistä parempi yhteiskuntamalli. Eikä voida olettaa etteikö meidänkin tarvitsisi tehdä hetkellisiä uhrauksia, mutta tyhmä kerjää nälkäänsä kalaa ja tyhmällä on nälkä aina. Ei ole kärsivällisyyttä hankkia nälkäänsä onkea, että olisi nälkä vain kerran. Tämäkin meidän on nähtävä vielä kerran uudelleen.

On myös inhimmillistä kaivata takaisin ja muistella lämmöllä menneitä aikoja. Vaikka ne olisivat olleet kuinka huonoja. Aika kultaa muistot. Ja nuoruuden. Oman ainutkertaisen elämän. "Joka ei ikävöi Neuvostoliittoa, on sydämetön. Joka haluaa sen takaisin, on aivoton." Näin menneet tullaan näkemään jälkeenpäin myös altamme vajonneen maailmamme hajottua.

Tämä maailmamme patsas on siitä merkillinen, että sen menneisyys seisoo tulevaisuuden jaloilla. Kun kehitys on kuljettu loppuun, jaloissa kristallisoituu koko patsaan alkuperäinen idea. Se on moniarvoisuuden, moniuskontoisuuden, monikulttuurisuuden ja monikansallisuuden hauras sekasikiö. Mutta sen kansat eivät koskaan tule liittymään toisiinsa ihmisverellä. Se onkin erilainen kuin kaikki muut valtakunnat ennen sitä.

Sen valta ja voima on sen kyvyssä murskata kaikki yksilöllisyys, identiteetti ja itsenäisyys alleen. Jauhaa kaikki värit harmaaksi massaksi. Sillä on rautaiset hampaat, ja se syö ja murskaa ja tallaa tähteet jalkoihinsa. Sillä on arvomaailma, jossa millään arvolla ei ole mitään arvoa. Sillä on uskonto, joka ei usko enää mihinkään. Niinpä arvottomuus ja uskottomuus tulevat hajottamaan sen omaan heikkouteensa.

Se on meidänkin maailmamme kohtalo. Maailmamme muurit ja kuvapatsaat kaatuvat maahan ja murskautuvat pieniksi palasiksi. Ei ole mitään todellista estettä purkaa muurejamme ja kaataa patsaitamme. Aloittaa puhtaalta pöydältä vaikka heti. Kyse on pelkästään tahtotilasta.

Mutta maailmamme sairaus on psykosomaattinen. Vieroitusoireet ovat fyysisiä, mutta sen ympäröivät muurit ja muureilla partioivat patsaat ovatkin päänsisäistä alkuperää. Mielen luomia harhoja jättiläisen kuvitelluista voimista, jotka ovat todellisuudessa heikkouksia. Se jättiläinen on yhtä voimaton, kuin sille pystytetyt kuolleet patsaatkin. Maailmamme kansat ovat jääneet oman mielikuvituksensa vangeiksi uskaltamatta asettua kyseenalaistamaan mielikuviensa valtaa. Ne eivät uskalla nostaa sormeaan muurejaan vastaan Reaganin lailla: "Purkakaa tuo muuri!"

On aikoja jolloin pelkkä totuuden sanominen on vallankumouksellinen teko. Totuuden vallankumous alkaa kun maailman kansat lakkaavat sydämessään uskomasta sen valheisiin ja päästävät irti siitä. Kertoessaan totuuden siitä, sen muurit lakkaavat yksinkertaisesti olemasta. Se kadottaa voimansa ja suuruutensa sinä päivänä.

Näin kävi Virossa, Latviassa ja Liettuassa. Näin kävi Romaniassa. Näin kävi Puolassa. Näin se on aina käynyt ja näin se tulee aina käymään.

Kuten kynä voittaa miekan, aineeton voittaa aineellisen. Väkevimmät voimat ovat näkymätöntä laatua. "Sinun sitä katsellessasi irtautui kivilohkare - ei ihmiskäden voimasta - ja iski kuvapatsasta jalkoihin, jotka olivat rautaa ja savea, ja murskasi ne... ...Ja niiden kävi kuin akanain kesäisillä puimatantereilla: tuuli vei ne, eikä niistä löydetty jälkeäkään... ...Mutta kivestä, joka oli kuvapatsaan murskannut, tuli suuri vuori, ja se täytti koko maan."

Ympäri maailman nähdään miten isänmaallisuus ja tahto palauttaa oma identiteetti ja itsenäisyys ovat nousussa. Uskon että tämä buumi voi kantaa muurinharjalle saakka, mutta sisäinen vaistoni varoittaa, että nämä voitot voivat jäädä näennäiseksi.

Valitettavasti.

Ensinnäkin taustavoimat ovat sitä vastaan. Rahamaailman, suuryritysten ja pankkien luonnollinen kehityskulku on kohti maailmanlaajuista monopolia, globalisaatiota. Vallansiirtoa kansallisvaltioilta ylikansallisille yrityksille. Media neljäntenä valtiomahtina on kaivautunut poteroihin antamaan tulitukea tälle globalisoinnille. Ja pienen ihmisen kerneliin on koodattu käsky miellyttää kaikkea itseään voimakkaampaa.

Niinpä nämä taustavoimat on otettava huomioon. Yksittäiset poliitikot ja yksittäiset vaalivoitot ovat varsin pieniä nappuloita näissä rattaissa. Nämä taustavoimat ovat demokratiaa paljon vahvempia ja ei pidä aliarvioida niiden kykyä muovailla muureja ja piirrellä patsaita mielikuvamarkkinoiden pelipöydille. Joka hallitsee mielen, hallitsee kaiken muunkin. Demokratia on loppujen lopuksi mielikuvituksen tuotetta.

Toisekseen edellistäkin suurempana esteenä on ettei näiden itsenäistymispyrkimysten taustalla ole mitään yhteistä arvomaailmaa joka olisi kyllin kestävä yhteiseksi perustaksi. Kansakunta on voimaton ilman yhteistä tahtoa. Kuolemaan toisten ja asiansa puolesta. Olemaan objektiivinen, oikeudenmukainen ja armollinen. Voittamaan nämä voitettavissa olevat taustavoimat. Näiden pyrkimysten takana olevat arvomaailmat ovat liian ohuita ja keskenään liian ristiriitaisia kantamaan sitä kuormaa, mitä itsenäisyyden säilyttäminen edellyttää. Jotkut tunnustautuvat pakanoiksi, jotkut kristityiksi, jotkut ei miksikään. Sellainen velli ei tule kantamaan.

Liian monen kaipaus on menneeseen ymmärtämättä mitä se vaatii ja mille perustuksille se maailma oli luotu. Liian moni kannattaa vain oman tai maansa edun vuoksi itsenäisyyttä ilman mitään sen syvempää ymmärrystä jostain ihmistä itseään korkeammasta. Kun itsenäisyyden ja itsekkyyden ero hämärtyvät, ponnistelut itsenäisyydestä päättyvät riitaan ja eripuraan, kuten on käynyt suomalaiselle isänmaallisuutta tunnustavalle joukolle. Jos oma mukavuus ja oma etu on se korkein arvo, ei ole pienintäkään mahdollisuutta selvitä itsenäisyyden tuomista haasteista.

Ateistinen, omaa etuaan etsivä maailma ei voi koskaan voittaa maailmaa, joka on valmis kuolemaan itseään korkeamman asiansa puolesta. Arvotyhjiön täyttää aina joku vahvempi. Vaikka mielipideilmasto on ulkoisesti jakautunut globalisteihin ja lokalisteihin, sisäisesti maailmat ovat yhdistyneet. Ne ovat yhdistyneet hedonistisin arvoin. Ja se on ongelma. Ne pelaavat globalisaation pussiin.

Aineeton mieli ja usko. Ne ovat kaikkein voimakkainta yhteiskunnallista valtaa. Niillä kentillä käydään kaikkein kovimmat taistelut. Koko yhteiskunta, sen tulevaisuus, rakentuu lakineen ja käytäntöineen jonkun ihmisen sisäisen maailmankatsomuksen varaan.

Ilman uskoa johonkin ei ole mitään, eikä kristillisen arvomaailman perustalle rakennetun yhteiskunnan saavutuksiin mikään muu arvojärjestelmä ole maailmanhistoriassa kyennyt. Sen perintö on uskomaton menestystarina läntiselle maailmalle. Sen arvoa emme sen sisällä eläneenä ja itsestään selvyytenä ottaneena koskaan täysin ymmärrä. Enkä puhu niinkään omaa kunniaansa ja valtaansa etsineistä kirkoista, sillä ne itse ovat suurin syyllinen kristillisen arvomaailman katoamiseen. Puhun siitä lukemattomien ihmisten sydämen asenteesta, jota ei eletä todeksi. Sen tähden länsi tulee vajoamaan.

Ja se tulee vajoamaan syvälle. Oman mukavuuden maksimointi päättyy aina orjuuteen.

Mutta niissä hetkissä ovat vääjäämättömät elämän kiertokulun lait astuneet ennenkin peliin. Pimeinä hetkinä seulotaan kestävimmät arvot mitkä jäävät jäljelle. Täytyy vajota mustaan virtaan löytääkseen jalkojensa alta yhteisen peruskallion. Ihminen laittaa elämänsä peliin vasta kun on pakko. Sitten kun taisteluun käyminen on alistumista pienempi kärsimys. Sitten kun ymmärtää ettei ole enää mitään menetettävää. Uusi lehti kääntyy vasta sitten kun sota on jo hävitty.

Silloin olemme valmiit voittamaan.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

3Suosittele

3 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (5 kommenttia)

Käyttäjän VelluHeino kuva
Vellu Heino

Pidin tavasta miten olit kirjoittanut hienon blogisi se oli melko profetaalinen.

Kuitenkin poimien pari kohtaa..Neuvostoliitossa eli joillakin unelma jostain suuresta. Mikään uskonto ei hallinnut siellä mitenkään joten se kaatui niiden joidenkin uskon puutteeseen. Verraten..miksi näet oleelliseksi ottaa juuri neuvostoliiton vertailukohdaksi?

Nationalismi ja isänmaallisuus tarkoituksena supistaa globalismi hallittuun muotoon skaalaamalla riistävät järjestelmät vain pienempään muotoon tuo itsestään mukana sen haasteen missä ihmiset "suuren ja mahtavan,mutta hallitsemattoman" jälkeen voivatkin kääntyä kohti neuvostoaliittoa sen globaalissa muodossa. Mikäli ei globaalissa,niin periaatesyynä kansan sisällä ja tämä kaikki vain hallinnan vuoksi.

Kristinuskossa kuten missä tahansa uskossa on hyvä elää. Sitä en tiedä miksi se jumala siihen vaaditaan ja juuri pelko jumalaa kohtaan on hallintaa. Sitä sitten jumalan valitsemat tulkitsevat. Tämä osuus on se ongelma..eivät ne hienot periaatteet jotka on pohdittu huolella.

Käyttäjän TimoKohvakka kuva
Timo Kohvakka

Kiitos kehuista! Neuvostoliitto on siksi hyvä vertauskuva, että sen ideologialle ei ollut realistisia edellytyksiä tulla tehokkaaksi järjestelmäksi. Perustettiin sen varaan, mikä oli mahdollista vain mielikuvituksessa. Samaa näemme EU:ssa. Ideologisia unelmia, joita ei voida toteuttaa käytännössä. Pelkkä ideologia ei voi olla pitkään kantava voima, jos se ei ole linjassa reaalitodellisuuden kanssa. Tuo silmin nähtäviä ja käsin kosketeltavia hedelmiä.

Käyttäjän VelluHeino kuva
Vellu Heino

Eu:ssa on rakennettu täysin keinotekoinen ja tarkoitushakuinen uskomusjärjestelmä. Sitä kutsutaan euroksi.

Hullua siinä on se,että se ei saa olla uskomusjärjestelmänä korkeammalla kuin dollari.

Olen samaa mieltä perusteluistasi neuvostoliiton kohdalla. Kuitenkin onko tehokkuus oleellinen mittari?
Nimittäin juuri tehokkuus vaatii kaiken muun riisuntaa ja todellisen uskonnon tehokkuuden toteuttamiseen. Jos siis ääripäätä ajatellaan.

Käyttäjän TimoKohvakka kuva
Timo Kohvakka Vastaus kommenttiin #3

Ensinnäkin tehokkuutta on kahdenlaista. Absoluuttista ja suhteellista. Downsiftaaminen on suhteellisesti tehokasta, mutta kaiken irti repiminen absoluuttisesti tehokasta.

Neuvostoliiton malli ei ollut tehokas kummassakaan suhteessa. Se haaskasi resurssit.

Käyttäjän VelluHeino kuva
Vellu Heino Vastaus kommenttiin #4

Toki,mutta luonnonvaroista puhuessa on vain absoluuttisesta tehokkuudesta kyse.

Toimituksen poiminnat